Kasvun polulla – yhdessä kohti eheää koulupolkua
Kuvittele tilanne, jolloin lapsen siirtymä esiopetuksesta kouluun ei tunnu hypyltä tuntemattomaan, vaan lempeältä jatkumolta. Kun tuttu aikuinen kulkee rinnalla, ympäristö ei pelota ja kaveritkin ovat jo osa arkea. Tällainen siirtymä ei ole sattuma, vaan se vaatii pitkäjänteistä työtä yhdessä perusopetuksen ja esiopetuksen välillä.
Merkityksellisin siirtymä lapsen elämän aikana- esiopetuksesta kouluun
Tapahtuuko toukokuun ja elokuun välillä todella niin suurta kasvua ja kehitystä, että yhtäkkiä jokainen lapsi on valmis koululainen? Tuskin tapahtuu ja kaikista rohkein ja reippainkin pieni koululainen tarvitsee aikuisen lämmintä kohtaamista.
Usein puhumme siirtymästä kuin se olisi yksi hetki. Päivä elokuussa, jolloin lapsi aloittaa koulun vanhempien saattelemana. Todellisuudessa siirtymä on prosessi, joka alkaa paljon aiemmin ja voi jatkua pitkään koulun alkamisen jälkeen. Sen onnistuminen ei ole vain lapsen vastuulla, vaan meidän aikuisten – opettajien, kasvattajien ja esihenkilöiden – yhteinen tehtävä.
Siirtymä eskarista koululaiseksi on joillekin lapsille luonteva ja aiheuttaa vain pientä perhosten lentelyä vatsan pohjassa. Tällainen lapsi kiinnittyy kouluun ja uuteen ympäristöön nopeasti. Toiselle lapselle se tarkoittaa tarvetta lempeälle kannattelulle ja toivetta aikuisten ymmärryksestä siitä, että ei ole vielä valmis ottamaan vastuuta itsestään ja omasta toiminnastaan.
Yhdessä olemme enemmän
Yhteistyö esi- ja alkuopetuksen välillä ei ole vain käytännön järjestelyä. Se on pedagoginen mahdollisuus avata keskustelu kahden toimintakulttuurin välillä. Esi- ja alkuopetuksen toimintakulttuurit ovat erilaiset eikä yhteistyö vaadi toisen sopeutumista toiseen toimintakulttuuriin vaan uuden, yhteisen toimintakulttuurin luomista, jossa näkyvät molempien osapuolten vahvuudet. Esi- ja alkuopetuksessa toimintatavat eroavat toisistaan, koska taustalla vaikuttavat erilaiset rakenteet, perinteet ja ajattelumallit. Laura Rantavuori muistuttaa, että nämä erot eivät ole este, vaan mahdollisuus oppia toisiltamme ja rakentaa yhteistä asiantuntijuutta. (Rantavuori, 2019: Kohti relationaalista asiantuntijuutta joustavassa esi- ja alkuopetuksessa)
Kun varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ammattilaiset pysähtyvät yhdessä pohtimaan, miksi ja miten teemme työtämme, syntyy uudenlaista ymmärrystä. Yhteistyö ei ole vain aikataulujen sovittamista tai tilojen jakamista – se on yhteistä keskustelua arvoista, pedagogiikasta ja lapsen parhaasta. Tunnemmeko riittävästi toistemme työn sisältöä, osaamista ja vahvuuksia? Jos emme, me emme voi myöskään hyödyntää ja jakaa osaamistamme.
Yhteistyö ei tapahdu itsestään
Toimiva yhteistyö vaatii aikaa, tilaa ja tahtoa. Se tarkoittaa yhteistä keskusteluja arvoista, pedagogiikasta ja käytännöistä. Se tarkoittaa myös rohkeutta kohdata erilaisia toimintakulttuureja ja rakentaa siltoja niiden välille. On tärkeää kysyä:
· Mikä meitä yhdistää?
· Miten haluamme tehdä yhteistyötä?
· Mitä haluamme mahdollistaa lapselle?
Usein yhteistä on enemmän kuin eroavaisuuksia. Kaikkien tavoitteena on kuitenkin hyvinvoiva lapsi, joka saa yhdenvertaiset mahdollisuudet oppia, kasvaa yhteisön jäsenenä ja saada tarvitsemaansa tukea oikea-aikaisesti. Tähän laadukkaan yhteistyön avulla on kaikki mahdollisuudet.
Pienet teot, suuret vaikutukset
Yhteistyö ei aina vaadi suuria rakenteellisia muutoksia. Se voi alkaa pienestä: yhteisestä projektista, kummiluokkatoiminnasta, viikoittaisesta viestittelystä tai yhteisestä suunnitteluhetkestä. Tärkeintä on aloittaa. Juuri aloittamisen vaikeus on usein se suurin este. Vaikka yhteistyöstä olisi sovittu suullisesti edellisenä keväänä, yhtäkkiä huomamme elävämme marras-joulukuun vaihdetta ja kiireitä. Sopimus yhteistyöstä on päässyt unohtumaan. Säännölliset tapaamiset henkilöstön kesken ja kalenteriin kirjatut päivämäärät tukevat yhteistyön toteutumista osana arkea.
Suurien lapsimäärien yhdistäminen ja toiminnan toteuttaminen voi tuntua vaikealta. Silloin tarvitaankin rohkeita ratkaisuja! Kummiluokat, yhteistyöparit tai puolikkaan ryhmän yhteistyö voi ollakin toimivampi.
Jännittääkö lasta maitoautomaatti – vai uusi yhteisö?
Toimiessani eskariryhmässä opettajana kysyin lapsilta, mikä heitä jännittää koulun aloituksessa. Hämmentävän usein lapset vastasivat, että se maitoautomaatti. Vastauksissa toistui myös saako kavereita, onko opettaja kiva, millaisia läksyjä tulee ja tuleeko kokeita. Jännittääkö siis oikeasti se maitoautomaatti vai pitäisikö tulkita vielä syvemmin: Jännittää, saanko apua, jos en osaa. Jännittää, onko aikuiset minun tukenani. Jännittää, olenko osa yhteisöä vai jäänkö ulkopuoliseksi.
Lapsella on oikeus turvalliseen, joustavaan ja yksilölliseen siirtymään. Meillä aikuisilla on vastuu mahdollistaa se. Kun rakennamme yhteistyötä, rakennamme samalla luottamusta, yhteisöllisyyttä ja tulevaisuutta, jossa jokainen lapsi saa kasvaa omassa tahdissaan.
Tässä muutama vinkki yhteistyön toteuttamiseen:
Leikkitreffit: Koululaiset kutsuvat eskarit leikkimään koulun pihalle. Leikki voi olla ohjattua tai vapaata – tärkeintä on yhteinen tekeminen ja tutustuminen toisiinsa leikin kautta.
Vaihtopäivä: Koululaiset vierailevat eskarin tiloissa ja eskarit pääsevät tutustumaan koululuokkaan. Päivän voi toteuttaa niin, että puolet ryhmistä vaihtaa paikkaa kerrallaan. Eskarit voivat esitellä omia leikkejään ja tilojaan koululaisille, ja koululaiset johdattavat eskarit koulun maailmaan.
Yhteinen liikuntahetki: Järjestetään yhteinen liikuntahetki joko sisällä tai ulkona. Jos lapsia on paljon, ryhmä voidaan jakaa kahtia: eskarin opettaja ohjaa toista ryhmää ja luokanopettaja toista. Näin saadaan rauhallisempi ja toimivampi hetki kaikille.
Kirjeenvaihtoa: Eskarilaiset kirjoittavat koululaisille kirjeen, jossa he esittävät kysymyksiä koulunkäyntiin liittyen.
Koululaiset vastaavat kirjeisiin ja lähettävät ne takaisin eskarilaisille. Tämä luo yhteyden jo ennen tapaamista ja herättää kiinnostusta tulevaa koulua kohtaan.
Aikuisten kahvihetki
Esiopetuksen ja perusopetuksen henkilöstö kokoontuu yhdessä kahvittelemaan ja pohtimaan yhteistyön aloittamista tai syventämistä. Tärkeää olisi, että näissä tapaamisissa olisi läsnä arvostus ja kiinnostus toisen ammattitaitoa ja vahvuuksia kohtaan. Molemmilla osapuolilla on toisilleen paljon annettavaa.
13.11.2025 Jenni Sutinen, varhaiskasvatuksen opettaja, KM
Työskennellyt joustavan esi- ja alkuopetuksen kehittämisen hankkeessa 2022-2024
Jenni kouluttaa mm. esi- ja alkuopetuksen yhteistyön vahvistamisesta. Tutustu Jennin koulutuksiin tästä.
Huumoritaidot kansalaistaidoksi
Huumoria on kaikkialla. Huumorintajuista ihmistä arvostetaan, urheilujoukkueet kertovat huumorin voimasta, työpaikkahuumori mainitaan menestystekijänä – puhumattakaan viihdeteollisuuden huumorista stand-up-koomikkoineen. Sen sijaan lasten huumori on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka juuri varhaislapsuudessa huumori kehittyy ja saa pohjan tulevaisuuden taidoille. Huumorintajuisuus on tutkimuksissa yhdistetty temperamenttipiirteisiin kuten iloisuuteen ja sosiaalisuuteen. Sosiaalisuus ei kuitenkaan tuo mukanaan sosiaalisia taitoja kuten huumorintajuisuuskaan ei tuo mukanaan huumoritaitoja. Ympäristön vaikutus on merkittävä huumorin oppimisessa. Miten huumoria opitaan ja miten sitä opetetaan?
Lapsi oppii nauramaan ennen kuin puhumaan. Alle kouluikäiset lapset käyttävät päivittäin huumoria arjen toiminnoissa ja leikeissään. He nauravat huomattavasti enemmän kuin aikuiset – erään tutkimuksen mukaan kolmen tunnin välein. Lasten keskinäinen huumori voi olla hulvatonta, äänekästä ja hauskaa. Myös skatologinen eli eritehuumori kuuluu lasten kehitykseen. Ja mitä enemmän sitä kieltää, sitä houkuttelevampaa se on. Aikuiset eivät valitettavasti aina ymmärrä lasten huumorin tärkeyttä heidän kehitykselleen ja saattavat lopettaa lasten ilonpidon, koska… itku pitkästä ilosta! Kuitenkin huumori on tärkeää, sillä lapset oppivat huumorin kautta tuntemaan itseään ja toisiaan, he saavat kavereita ja oppivat paremmin asioita huumorin höystämänä.
Aikuisten pitäisi ryhmässä arvostaa ja vaalia huumoria. Lapset tarvitsevat aikuisten tukea ja ohjausta huumoritaidoissa. Tähän tarvitaan tietoa ja ymmärrystä. Tekisi mieli sanoa, että tarvitaan pieni vallankumous: huumori kansalaistaidoksi. Tutkijat jakavat huumorin ilmenemisen huumorin arvostamiseen ja sen tuottamiseen. Helposti ajatellaan, että huumorintajuisia ovat vain ekstrovertit hauskuuttajat eli hupailijat, mutta ei se niin ole. Monella ihmisellä on hiljainen huumorintaju. Huumoria myötäilevät saattavat nauttia huumorista, seurata toisten hauskoja juttuja, vaikka eivät itse tuota huumoria. Tutkimuksissa on myös todettu, että harvoin alle kouluikäiset lapset käyttävät huumoria toistensa kiusaamiseen, siihen taidot alkavat karttua vasta kouluiässä. Pienten lasten huumori onkin enemmäkseen voimavara, joka voi vaikuttaa myös henkilöstön työhyvinvointiin myönteisesti.
Tästä voi aloittaa huumorin kansalaistaidon kehittämisen:
Huumoriseinä. Havainnoi lasten huumoria. Havainnoi lasten keskinäisiä leikkejä ja sitä, mille he nauravat. Havainnoi yksittäisiä lapsia ja huomaa heidän hentojakin huumoriyrityksiään. Kirjaa hauskoja tapahtumia seinällä olevaan isoon paperiin. Sinne voi vielä myös henkilöstön ja vanhempien hauskoja juttuja. Kysy lapsilta lupa ja kerro, miksi kirjoitat sen seinälle.
Hassutteluhuone. Järjestäkää jokin pieni tila, jonne keräätte hassuttelumateriaalia: vanhoja silmälaseja, hattuja, vaatteita, peruukkeja, peilejä, pierutyynyjä, tekoneniä jne. Jos ryhmässänne on hupailijoita, tarjoa heille harjoitteluaikaa ja esitysaikaa. Tosikkovapaalla alueella aikuisellakin voi stressitasot laskea.
Huumorin sosiaaliset taidot: Mitä enemmän aikuiset ovat mukana lasten kanssa kaikissa arjen toiminnoissa, sitä enemmän huumorista tulee yhteistä. Silloin voidaan keskustella, miksi jokin huumori ei tunnu hyvältä.
Tuula Stenius, KT, kasvatustaiteilija, 28.10.2025
Miten huumori ja kasvatus sopivat yhteen? Olisiko mukavaa osallistua koulutukseen, jossa käsitellään iloa tuottavia asioita? Tuula kouluttaa Vakakoulutus.fi palvelussa ’Tuu mun viereen nauraa’ -aiheesta. Käy kurkkaamassa ja tuu mukaan!
Riskien tunnistamista ja niiden hallintaa
Varhaiskasvatuksen tehtävänä on luoda lapsille turvallinen ympäristö, jossa lapsi voi oppia, kasvaa ja liittyä osaksi yhteisöä. Riskien tunnistaminen ja niiden hallinta ovatkin keskeisiä keinoja, joilla turvallista ympäristöä ylläpidetään ja kehitetään.
Kun varhaiskasvatuksen työntekijä lähtee aamupäivällä lapsiryhmän kanssa ulkoilemaan, hän huomaa heti mahdolliset riskitekijät päiväkodin pihalla: portin lukko hajonnut, liukumäen tikapuista yksi puola katkennut, lumisateiden ja aurausten jäljiltä piha on jäinen ja hiekoittamaton! Riskikohteista tehdään pikaisesti raportointi eteenpäin kiinteistöhuollolle, jotta riskikohteet korjataan mahdollisimman pian.
Olemme taitavia tunnistamaan ja hallitsemaan fyysisen toimintaympäristön riskejä, mutta kuinka on psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön riskien laita? Tunnistammeko ”repsottavien” porttien lisäksi myös ”repsottavaa pedagogiikkaa”, jota pitää korjata?
Olemme lähdössä eteiseen pukemaan, tilanne on levoton ja osalla lapsista on vaikeuksia toimia siirtymätilanteessa. Tunnistammeko silloin riskit ja miten pitäisi toimia? Toimimmeko pienryhmissä porrastaen? Ohjaammeko siirtymätilannetta aktiivisesti, varmistaen rauhallisen toimintaympäristön, jossa aikuinen on lähellä lasta. Rutiinit, jatkuvuus ja turvallisuus rakentavat toimintamalleja lapsen mieleen ja näin lapsen on helpompi jäsentää, mitä seuraavaksi tehdään ja mitä häneltä odotetaan. Lapsiryhmän levottomuus ei ole koskaan lasten syytä, vaan aikuisten pitäisi tunnistaa, mitä meiltä jää tekemättä tai huomioimatta ryhmän ohjaamisessa.
Lapsilla tulee riitaa keskenään ja joku kavereista jää usein ulkopuolelle leikistä. Tunnistammeko silloin riskit ja miten pitäisi toimia? Onko aikuinen mukana lasten leikissä, tukemassa lasten kaveritaitoja ja liittymistä yhteiseen leikkiin? Tiedostammeko, että lasten tunnetaitojen tavoitteellinen tukeminen, hyvän huomaaminen ja aikuisen sensitiivinen tunnekieli auttavat lasta liittymään osaksi ryhmää ja varmistavat, ettei kukaan lapsista jää ryhmän ulkopuolelle.
Muistetaan siis fyysisen ympäristön riskien minimoimisen lisäksi myös psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön riskien tunnistaminen, hallinta ja lasta ja lapsiryhmän yhteisöllisyyttä tukevien toimintamallien aktiivinen käyttö. Pidetään yhdessä huolta, ettei lapselle tulisi ”kuhmuja sieluun”, vaan hän voisi olla yhteisön täysivaltainen jäsen.
Petteri Mikkola 15.10.2025
Lukemaan innostaminen vie kohti lukutaitoa
Emma Laakkonen, KM, luokanopettaja, äidinkielenopettaja, terveystiedon opettaja, kouluttaja
Kansainvälisenä lukutaitopäivänä halutaan muistuttaa lukemisen tärkeydestä nyt ja tulevaisuudessa. Lukutaitoa ei tarvitse oppia varhaiskasvatusvuosien aikana, mutta lukuinto sytytetään jo todella nuorena. Koska lapsuuden lukutottumukset heijastuvat aina aikuisuuteen saakka, on tärkeää innostaa lapsi lukemaan jo varhain.
Lukijamielikuva kehittyy omien lukukokemusten kautta. Jo varhaiskasvatuksessa on mahdollisuus ruokkia lasten lukuintoa ja kannustaa heitä esimerkiksi leikkilukemaan kirjoja. Kaikki tämä lisää kiinnostusta kirjoja ja tarinoita kohtaan – yhtenä päivänä lapsi huomaakin lukevansa “ihan oikeasti”.
Monesti aikuisina miellämme lapselle lukemisen toiminnaksi, jossa luemme kirjan sivut alusta loppuun. Saatamme nauraa kirjan lomassa, kokea jännitystä tai jopa pelkoa. Kääntelemme kirjan sivuja tekstin mukana ja tarinan päätyttyä suljemme kirjan. Sitten laitamme sen takaisin hyllyyn, ja luemme sen ehkä joskus uudelleen.
Lukemisen ei tarvitse kuitenkaan olla näin yksipuolista, sillä ei ole vain yhtä oikeaa tapaa lukea: yhtälailla voimme lukea kuvia kuin tekstiä. Toisaalta voimme myös kertoa tarinan suullisesti uudelleen tai satuilla itse aivan uusia kiemuroita kirjan juoneen. Lukea voi niin monella tavalla! Lukemaan innostamisessa tärkeää olisikin käsitellä kirjaa monipuolisesti ja osallistaa myös lapsia lukemaan.
Kokeile ensi kerralla lukutuokion alkaessa näitä lukemaan innostavia tapoja lukea kirjaa:
1) Lukekaa kirja kuvista. Älkää kiinnittäkö mitään huomiota tekstiin, vaan lukekaa kirja yhdessä kuvien pohjalta. Lapset voivat lukea esimerkiksi piirissä vuorotellen. Laittakaa kirja kiertämään, ja jokainen lukee yhden aukeaman kuvien perusteella keksien omaa tarinaa. Isompien lasten kanssa aukeamien tarinoita voi yrittää nivoa yhteen.
Jos tuntuu vaikealta olla kiinnittämättä huomiota tekstiin, voitte valita kuvakirjan, jossa ei ole lainkaan tekstiä. Tällöin edes aikuinen ei pääse huomaamattaan ohjailemaan lasten kerrontaa. Lasten tarinan voi toki kirjoittaa ylös ja lukea lopuksi vielä yhtenäisenä tarinana kirjan sivuja käännellen.
2) Keksikää itse uusi loppu. Lukekaa kuvakirjaa perinteiseen malliin huippukohtaan saakka. Tämän jälkeen lopettakaa lukeminen. Lapset saavat pienissä ryhmissä miettiä, miten tarina loppuu. Uudet loput voidaan äänittää esimerkiksi tabletilla, jolloin niitä voidaan kuunnella eri ryhmien kanssa uudelleen ja uudelleen.
3) Lukekaa eri ryhmissä eri kirjat, minkä jälkeen tarinat kerrotaan uudelleen toisen ryhmän lapsille. Jakakaa lapset pieniksi ryhmiksi ja lukekaa kullekin ryhmälle eri kirja. Lukuhetken jälkeen sotkekaa lapset pareiksi tai pieniksi ryhmiksi. Jokainen saa kertoa kuulemansa tarinan uudelleen toisille lapsille.
4) Lukekaa ja keskustelkaa välissä. Kun olette lukeneet esimerkiksi yhden aukeaman, jutelkaa yhdessä, miten tarina ja aukeaman kuva liittyivät toisiinsa. Anna
lasten kertoa omia ajatuksiaan ja havaintojaan. Apukysymyksillä voi ohjata keskustelua.
5) Bongatkaa sanoja. Kun luette kuvakirjaa, anna lapsille tehtäväksi taputtaa aina silloin, kun tekstissä mainitaan jokin sana, joka löytyy myös aukeaman kuvasta. Näin vahvistetaan kuvanlukutaitoja, tarkkaa kuuntelua sekä kuvan ja tekstin muodostaman kokonaisuuden hahmottamista.
Lukemaan innostaminen on pieniä tekoja arjessa. Varhaiskasvatuksessa kannattaa keskittyä nimenomaan siihen, että kirjat tulevat lapsille tutuiksi, niihin osataan tarttua ja niitä osataan hyödyntää monipuolisesti yksin ja yhdessä. Lukuinto syttyy, kun sitä ruokitaan, joten ruokitaanhan sitä joka päivä! Lukutaito on kuitenkin maailman tärkeimpiä taitoja – sen avulla ymmärrämme ympäröivää maailmaa, pystymme toimimaan turvallisesti, mutta myös nauttimaan lukemattomista maailmoista erilaisten kirjojen kautta.
Emma kouluttaa Vakakoulutus.fi palvelussa mm. lukemaan innostamisesta sekä esi- ja alkuopetuksen yhteistyön vahvistamisesta #puheenvuoro #lukutaitopäivä #varhaiskasvatus #luetaan yhdessä
Vakakoulutus Blogi 